Mihin ne kinokset jo hävisi?

Viime talvi päättyi mainiosti Kontiolahdella SM-hopeaan. Olin yllätysmitalisti, jos Ampumahiihtäjä-lehteä uskoo, mutta kyllä minä itse olin edellisten viikkojen perusteella aika luottavainen omaan nousukuntooni. Ja hyvät kisat niistä tulikin. Kisojen jälkeen alkoikin sitten vaikeampi prosessi, kun aloin pohtimaan oman urani jatkoa. Toukokuussa valmistuin myös Yhteiskuntatieteiden maisteriksi, joten uusia mahdollisuuksia oli monia.

Lopulta tuli itselleni selväksi, että en halua lähteä ensi kauteen pelkästään ampumahiihtäjänä. Koin viime kaudella, että en hyvistä harjoittelulähtökohdista huolimatta onnistunut saamaan aikaan tuloksia, jotka olisivat kansainvälisesti tarpeeksi hyviä. Onnistuin muutamassa kisassa Suomessa, mutta pitkällä kaudella tämä ei riitä. Koin myös, että tässä kulki oman kehitykseni raja ampumahiihtäjänä maailmalla.

Näin ollen päätin lopettaa kansainväliseen menestykseen tähtäävän urani ja jatkaa urheilua tähtäimessä kotimaan kisat. Haluan jatkaa kilpailemista ja ampumahiihtoa, koska nautin siitä niin suuresti. Meillä on Jankossa hyvä viestijoukkue, jonka harjoittelua nyt pyritään tehostamaan. Tavoitteena on kilpailla myös muissa lajeissa kesällä. Tulenkin tänä kesänä juoksemaan enemmän kisoja sekä osallistumaan myös triathlonkisoihin.

Eli urheilu jatkuu, vaikkakin vähän erilaisena kuin ennen. Nyt takana on ensimmäiset pari viikkoa työnhakijana ja siihen asti, kun vakituinen työ osuu kohdalle, tulevat tavoitteeni urheilussa pysymään kovina. Sitten, kun työpaikka löytyy, pitää asiat arvioida taas uudelleen.

Alkukesästä olen jo ehtinyt moniin juoksuhommiin, kuten Savihölkkään, Rantatien kymppiin, cooperin testiin, Kunniakierros-tapahtuman tunnin juoksuun sekä Jankon piirikunnallisiin ampumajuoksuihin. Ensi viikolla ohjelmassa on lauantaina Suvi-illan puolimaraton Forssassa. Sen jälkeen treeni suuntautuukin triathloniin ja ampumajuoksuun.

Buck’s Team sivuilla homma uudistuu, kun täällä aletaan tiedottaa enemmän myös viestijoukkueen kuvioista. Joten pysytään kuulolla!

T:Tapio