Tervehdys! 

Syksyn edetessä on harjoittelutahtini kiihtynyt. Samoin sitten leiritys on lisääntynyt ja viime aikoina kotona on tullut viihdyttyä huomattavan vähän. Matkalaukkua ei aina ole viitsinyt edes laittaa pois näkyviltä, kun seuraava siirtyminen on ollut jo tiedossa. 

Mukavasti hommat ovat sujuneet ja viimeinen leiri Vuokatissa oli oikein onnistunut. Sen jälkeen kävin Loimaalla ja Oripäässä tekemässä pari kovempaa treeniä tutuissa paikoissa. Paljon merkitsi myös se, että isä ehti katsomaan treenejä. Näitä vanhoja hyväksi todettuja kuvioita, joissa harjoituspaikat ovat samat ja takana seuraa tuttu valmentaja, on oppinut arvostamaan. Tällä kertaa ei tarvinnut korjata mitään, vaan oltiin lähinnä tyytyväisiä hyvin sujuneisiin harjoituksiin. 

Nyt matka jatkuu huomenna taas kohti Kontiolahtea, josta siirryn viikonlopun aikana Vuokattiin. Tarkoituksena on takoa hyviä treenejä vielä hetki ja siihen päälle pääsee vielä kilpailemaan pikamatkalla. Kisa on tarkkailu maailmancuppiin, joten paikalla ovat varmasti kaikki Suomen maailmalle haluavat ampumahiihtäjät. Joten hyvillä mielin kohti kovenevia haasteita. 

 T:Tapio

 

Otepään leirillä syyskuussa.