Noljakan 50km

 

Vieraskirjassa olikin jo viestiä liittyen Tapio Challengeen. Tapio Challengen idea tuli noin puolitoista kuukautta sitten, kun erään vanhan hiihtäjän Antin kanssa puhuttiin hiihdosta. Antti oli sitä mieltä, että kisa pitäisi vielä hiihtää loppukaudella, mutta ei tahtonut kalenterista löytää sopivaa. Itse taas toivoin myös pitempää kisaa loppukauteen, kun en ole yli 30km kisaa ikinä hiihtänyt.

Niinpä päätettiin tehdä sellainen itse. Matkaksi sovittiin 50km, hiihtotyyliksi perinteinen ja päiväksi pitkäperjantai. Hiihtopaikka oli niinkin kotoinen kuin molempien asunnolta 200m säteellä oleva Noljakan pururata. 

 

Koska molemmat ollaan melkoisen kilpailuhenkisiä, niin henkinen sodankäynti alkoi lähestulkoon saman tien. Tätä nokittelua jatkui jokaisessa opintopalaverissa, jossa haettiin myös vauhtia oikeuden opiskeluihin. 

 

Kisapäivä alkoi sitten vähitellen lähestyä ja järjestelyt hoituivat, kun muitakin Noljakan hiihtäjiä ilmoittautui mukaan. Etenkin Jannen ja Antin panos ennakkojärjestelyissä oli merkittävä.

Huoltopuolella sain itse käytettäväksi Tiinan vanhat kisakarhut, joten tiesin, että suksista homma ei ainakaan jäisi kiinni.

 

Kisapäivä valkeni ja lämpö oli onneksi pakkasen puolella vielä klo 9, kun lähtöä suunniteltiin. Lähtöpaikat arvottiin ja niin päästiin matkaan. Ensimmäiset kierrokset menivät tunnustellessa, mutta sitten alkoi perinteisen tekniikka päästä niille urille, mitä se omalla osaamisellani on mahdollista. Sitten vain lyötiinkin menemään mahdollisimman tasaisesti. Hiihdin käytännössä koko matkan yksin. Jarkon näin pari kertaa ja Jannen ja lopulta Antin. Hiihdimme nimittäin ensimmäiset 30km 15 sekunnin sisään, mutta sitten aloin päästä niskan päälle ja lopulta sain Antin kiinni viimeisellä kierroksella. Näin ensimmäinen Tapio Challenge päättyi omaan voittooni. Noljakan mestaruuden voitti ylivoimaisesti Jarkko.

 

Kisakeli oli mainio ja paikalla ollut huolto ja väliaikapalvelu toimivat myös todella hyvin.

Kiitokset mukana olleille ja hyvää kevättä! 

 

Tulokset Noljakan pururata, 19 kierrosta:

1. Jarkko

2. Juuso

3. Tapio

4. Ville

5.Antti

6. Janne