Hei, 

Hommia on riittänyt, vaikka ihan perinteisiin toukotöihin pellolle en päässytkään. Olen tehnyt tiiviisti tutkimusta työharjoittelussa, jossa sain oman väliraporttini jätettyä aineistosta viime viikolla. Samalla kun olen tehnyt normaaleja työpäiviä, harjoittelussa olen päässyt jo kohtuulliselle treeni per päivä- tasolle. Olen siis saanut heräteltyä voimatasoja ja muita perusominaisuuksia harjoitteluvalmiuteen . Vaihtelua perusharjoitteluun ovat tuoneet niin suunnistukset, meri-viisiottelun kokeilut, kuin myös jo uudet treenitavat normaaliharjoittelussa. 

Tämän yhdistelmän päälle olen pyrkinyt uudistamaan yhteistyösopimuksia vanhojen kumppaneiden kanssa sekä myös saamaan tiimiin lisää jäseniä. Olen erittäin iloinen siitä, että suhtautuminen omiin tekemisiini on ollut kautta linjan positiivista ja jatkosopimuksia on solmittu. Myös tällä hetkellä ensimmäisen uuden tiimiläisen, Hunajayhtymän mukaantulo on hieno juttu!

Buck's Team on toiminut pian kymmenen vuotta ja toiminta on kehittynyt lähinnä urheilijoiden menestyksen ja menestystavoitteiden ansiosta. Tänä vuonna olen tosiaan itse pyrkinyt hoitamaan yhteistyökuviot mahdollisimman pitkälle. Toivottavasti omat rahkeeni riittävät ja tiimi kehittyy vielä entisestään.

Oma työharjoittelujaksoni loppui viime perjantaina ja pääsen ajankäytöllisesti paremmin harjoittelemaan. Heti maanantaina meillä on tämän kauden ensimmäiset testipäivät Lahdessa ja sitten kilpailen pk-ampumajuoksuissa keskiviikkona 9.6. Heikinpirtillä Loimaalla.
Jos olet maisemissa, niin katsomaan saa tulla! Kisat alkavat klo 18.30.

 T:Tapio