Terve taas!

Viikko vierähti Oloksella nopeasti. Hiihtoreitti oli noin 5km ja ampumarataa oli levennetty 40 paikkaiseksi! Eli hyvin mahtui treenaamaan, vaikka porukkaa olikin paljon. Luonnonlunta oli tykkilumen sekaan tullut sen verran, että hiihtoreitit olivat koko ajan hyvässä kunnossa. Uusi kalusto toimi myös mukavasti uusissa olosuhteissa.

Joensuussa tehdyn kahden viikon kovan harjoitusrupeaman jälkeen Oloksen harjoittelu oli aluksi kevyttä. Torstaina hiihdin Viron edustustiimin kanssa leirikisan, joka sujui itseltäni hyvin. Yhteislähdössä pystyin mukavasti muiden hiihtovauhtiin ja ammunnatkin menivät molemmat nollille. Oma viron kielen taito pikkaisen petti, niin menin ekan ammunnan jälkeen vähän oikaisemaan. Tästä syystä sain sitten aikasakkoa ja vaikka tulin ekana maaliin, niin tuloksissa olin niukasti kolmas. Noo, onneksi oli vain leirikisa, jossa tuli sekoiltua reittivalinnoissa..

Sunnuntaina hiihdin maastohiihdon 15km Fis-kisan. Loimaan Lehden kolumnissa vähän kerroin noita kauden avauksen tunnelmia. Jännitystä olikin jonkin verran ilmassa ennen starttia, mutta sekään ei nyt siivittänyt kovin kovaan laukkaan. Jotenkin hiihdosta puuttui rytmiä etenkin tasaisella ja tulos ei ollut kummoinen, kun sijoitus painui hieman puolivälin huonommalle puolelle noin 200 hiihtäjän joukossa.
Hyvä puoli suorituksessa oli se, että tuntumakin oli sellainen, että ei saanut lihaksistosta kaikkea irti. Kun nyt saa vielä kroppaa parempaan vireeseen ja lisää hyviä treenejä ja kisoja alle, niin vauhti varmasti paranee.
Ensi viikonloppuna sitten katsotaan miten laikat kaatuvat ja sukset kulkevat Kontiolahden GP:ssä.

Tapio