Terve! 

Kontiolahden lauantai oli sadekelissään melkoinen elämys. Alkutalven hyvät hiihtokelit olivat melko kaukainen ajatus, kun vettä tuli koko kisapäivän. Omaan mielialaan itse keli ei vaikuttanut, enemmän kisan jälkeen vaivasi se, että hiihto ei liikahtanut ollenkaan niin kuin olisi pitänyt. Pikakisasta jäi paha maku, kun kaksi sakkoa makuulta ja nolla-ammunta pystyltä riitti vasta 11. sijaan. Tulokset.

 

Lauantain itsensäkeräilyn jälkeen sunnuntai olikin sitten paljon parempi päivä. Onnistuin nousemaan jo kahden makuun nolla-ammunnan jälkeen mukavasti, viimeiseen pystyyn tullessa olin jo kisan neljäs. Ikävä kyllä viimeisessä pystyssä vähän hötkyilin ja putosin pari sijaa. Eniten kuitenkin sieppasi, kun viimeisessä mäessä Matti pääsi hyvällä jalkatyöllään karkuun ja en saanut enää kiinni. Matti siirtyi nyt sitten johtoon talven kisapisteissä... Toivotaan, että pääsen takaisin voittojen tielle seuraavissa kisoissa   Sunnuntain kisan suoritusajoissa näytti oma aikani kuitenkin ihan hyvältä, joten mieliala palasi takaisin positiiviseksi. Sunnuntain tulokset

Takaa-ajon jälkeen minut nimettiin myös Ruotsin Idreen lähtevään Ibu-cup joukkueeseen. Sinne siis suunnataan ensi torstaina, kun lauantaina ja sunnuntaina on sitten kisat.

Kiitokset vielä Vauhdin voitelutiimille kisavoiteluista ja Karelia Skille muusta suksihuollosta! 

Tällaisia terveisiä tällä kertaa, 

Tapio

PS. nro nelosella siis hirmuiset paineet Ruotsin pistekisaan :D